Otsikoiden pitää olla ehdottomasti selkokielisiä ja niihin on hyvä upottaa hakukoneiden kannalta tärkeiksi arvioimiaan termejä. On myös erittäin järkevää tehdä tekstin sekaan väliotsikoita, koska se paitsi rytmittää tekstiä, niin myös on hakukoneille jälleen hyvä asia.
Itse sisällön rakenne tulee miettiä siten, että tekstin ensimmäinen kappale on erittäin napakka ja kertoo tiiviisti oikeastaan koko tekstin sisällön. Sellainen tapa, että ensin johdatellaan ja sitten mennään pikkuhiljaa asiaan, kuuluu historiaan ja Agatha Christien kirjoihin – netissä tämä ei toimi. Netissä liikkuvat ihmiset etsivät nopeasti tietoa ja vastauksia kysymyksiinsä. Mikäli vastauksia ei löydy heti, poistuu kävijä muille sivuille.
Rakenteessa olennaista on myös se, että pyritään käyttäjän kannalta mahdollisimman helppoon tiedon löydettävyyteen. Toisin sanottuna rakenteen tulisi olla mahdollisimman looginen, jolloin varmistetaan sivuilla vierailevan tyytyväisyys.
Otsikoinnin hyödyt tulevat silloin parhaiten esille, kun otsikoiden määrittelyyn käytetään asiaan kuuluvia html-tageja (h1-h6). Pääsääntöisesti näihin liittyvä ohjeistu tulisi aina tulla sivujen ylläpitäjän puolelta käyttäjille. Kuopion Matkailupalvelulla käytössä olevassa julkaisujärjestelmässä (WordPress) tämä otsikointi tehdään Heading-asetuksien kautta. Headingit ovat valmiiksi muotoiltuja otsikoita ja siten saavutetaan paitsi oikeanlainen rakenne otsikolle, niin myös yhteneväisyyttä eri sivujen kesken. Käyttämällä headingejä varmistetaan myös se, että mahdollisesti sivujen ilmettä vaihdettaessa otsikot toistuvat uuden ilmeen mukaisesti oikein.