Sää Kuopio

+16°C

Linkkien merkitys

Linkit sivustolle ovat erittäin tärkeitä, koska ne ovat yksi tärkeimmistä kunkin sivuston hakutuloksiin vaikuttavista tekijöistä. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että mitä enemmän linkkejä sivustolle osoittaa, sen paremmin sivusto nousee hakutuloksissa. Tämän vuoksi aina kun on mahdollisuus saada jollekin ulkopuolisille sivuille linkki osoittamaan omille sivuille, kannattaa se sopia ja hoitaa heti kuntoon. Periaate on, että mitä arvokkaampi sivu (page rank, kävijämäärät) ja mitä pitempiaikainen linkki, sitä arvokkaampi se on Googlen mielestä. Joten ei siis ole aivan sama, miltä sivuilta linkkejä sivuille saadaan osoittamaan.

Myöskin sivuston sisäiset linkitykset ovat merkityksellisiä, eli on järkevää, että sivuston sisäisesti viitataan mahdollisimman paljon. Esimerkiksi jos avaussivulla sanotaan: ”sivustollamme on kuvattu majoitus Kuopiossa kattavasti”. Tässä on hyvä tehdä sanaan ”majoitus” tai sanayhdistelmään ”majoitus Kuopiossa” linkki majoitussivuille.

Sillä, millainen teksti linkissä on, merkitsee myös paljon. Google arvioi linkin tekstin perusteella linkin merkitystä. Esimerkiksi edellisen kappaleen esimerkissä oleva linkki sanoissa ”majoitus Kuopiossa” kertoo jotain linkin luonteesta. Tyhmä mutta yleinen tapa tehdä linkki sanaan ”tästä” tai ”täältä” jne. Esimerkiksi: ”sivustollamme on kuvattu majoitus Kuopiossa kattavasti. Lue lisää tästä.” Esimerkissä linkki olisi siis sanassa ”tästä” ja se ei kerro linkin luonteesta mitään. Kuvista tehdyt linkitykset puolestaan eivät tästä syystä olekaan kovin hyviä hakukoneiden kannalta ja siis esimerkiksi bannereiden teho saattaa jäädä melko pieneksi kokonaisuuden kannalta.

Yllättäen myös sivustolta ulospäin lähtevillä linkeillä on merkitystä, koska ne auttavat hakukoneita ymmärtämään sivuston aihepiiriä sekä lisää sivuston merkitsevyyttä, joten myös tämä kannattaa muistaa.

Liioittelua linkityksessä tulisi välttää samasta syystä kuin pelkkien sanojen luettelemista sivuille, eli runsaasti linkkejä sisältävä sivu on vaarassa saada linkkitarhan maineen, jolloin tällaisen sivun merkitytys pienenee tai sen hakunäkyvyys saattaa jopa kokonaan hävitä.


X