Yksi heikosti tiedostettu asia on, että myös kuvilla tehdään hakuja asioista. Tämä perustuu kuvien yhteydessä oleviin teksteihin – ei itse kuvaan. Tällä hetkellä esimerkiksi Pohjois-Savosta kuvahaulla löytyvä materiaali ei ole kokonaisuutena mainittavan hyvää. Tähän vaikuttaa osaltaan vähäinen materiaali sekä toisaalta huonosti merkityt kuvat.
Kuvan otsikko on toinen sivujen kannalta näkyvä asia. Kun sivuille ladatun kuvan päälle vie hiiren, tulee näkyviin kuvan otsikko, eli kuvan tiedostonimi. On todella tylsää, jos tällöin nimenä näkyy esim. img20081. Tämäkin titteli voidaan yleensä vaihtaa julkaisualustassa kuvaa lisättäessä.
Kuviin pitää aina tehdä niin sanottu alt-teksti, jonka perusteella hakukoneet löytävät kuvat – pelkkää kuvaa ei hakukone löydä. WordPressissä tämä on kuvaa lisättäessä nimeltään ”alternate”. Alt-tekstin tehtävänä on selittää kuvaa. Esimerkiksi ylemmässä kuvassa voisi olla selittävä teksti: ”Ukko laiva talvella jäisessä Kuopion satamassa”.
Kuvahaussa löytyvien kuvien ongelmaan tuo helpotusta myös ilmaisten kuvanjakopalveluiden(kuten Picasa, Panoramio ja Flickr) käyttö, koska niiden näkyvyys hakukoneissa on hyvä. On erityisen tärkeää yrittää muistaa noissa palveluissa kirjoittaa jotain kuvasta sekä mielellään laittaa paikkatieto.