Hakukoneoptimointi on erittäin tärkeää, sillä kävijöistä sivustolle suurin osa tulee hakukoneiden – erityisesti Googlen kautta. Voidaankin sanoa, että hakukoneiden huomiointi sisällöntuotannossa on aivan perusasia, koska silloin palvelee parhaiten myös mahdollista asiakasta.
Hakukoneoptimointiin liittyy myös teknisten löytämisen esteiden poistamista, mutta siihen ei tässä nyt puututa. Sen sijaan paino on niillä toimenpiteillä, joilla tavallinen käyttäjä voi sivustonsa löydettävyyttä parantaa.
Google indeksoi automaattisesti eräänlaisen robottiohjelmiston avulla sivustoja sekä niihin liittyvää aineistoa. Robotti vierailee säännöllisesti sivustolla ja tämän vierailun mahdollistamisessa on teknisellä puolella tärkeä merkitys. Kuitenkaan pelkkä tekniikka ei tee autuaaksi, vaan lopulta kuitenkin sisältö ratkaisee eniten.
Hakukoneoptimointi ei ole erityisen vaikeaa, mutta vaatii paneutumista. Kaikkiin asioihin ei ylläpito-tasolla voida vaikuttaa, mutta muutamia tärkeitä asioita voidaan tehdä ja tässä niistä huomioita.
Wikipedian sivu hakukoneoptimoinnista