Sää Kuopio

+17°C

Kallavesj' -venemessut

KUOPIO

50. kerran järjestettävä veneilyn, matkailun ja vapaa-ajan messutapahtuma Kuopio-hallissa 5.-7.4.2013.

Kuopion Pursiseura ry (KuoPS) on veneilyseura, jonka perustehtävänä on edistää vesillä liikkumista. Keskeisiä tavoitteita toiminnassa on puhtaan vesiympäristön arvostaminen ja säilyttäminen, hyvien veneilytapojen noudattaminen sekä jäsenistön ohjaaminen näiden arvojen hyväksymiseen.

Kallavesj' -venemessujen järjestäminen on kuulunut seuran talviajan toimintaan jo vuodesta 1964 lähtien. Tapahtumasta onkin tullut varma kevään merkki ja se kokoaa yhteen Kuopio-halliin tuhansia veneilystä ja vesistömatkailusta kiinnostuneita ihmisiä.

Tulevana keväänä messut järjestetään jo 50. kerran. Tapahtumassa on esillä veneilyyn, vapaa-aikaan ja matkailuun liittyviä toimijoita ja palvelun tarjoajia sekä viranomaistahoja ja järjestöjä esittelemässä toimintaansa.

Tapahtuman teemana on tulevana keväänä "Veneilyn viisi vuosikymmentä" 
ja esillä tulee olemaan uutuuksien lisäksi veneitä ja kalustoa teeman mukaisesti aina 60-luvulta lähtien. Nähtävää ja koettavaa siis riittää jokaiselle!

Juhlavuoden kunniaksi tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy!

Aukioloajat:
pe 5.4. klo 11 - 18
la 6.4. klo 10 - 17
su 7.4. klo 10 - 16

 

 


 

« Siirry takaisin edelliselle sivulle

Yhteystiedot


Osoite

Toimisto Minna Canthin katu 4a, 5. krs 70100 KUOPIO

Puh

+358 (0)40 760 3446

Sähköposti

kuops@kuopionpursiseura.fi

Www

www.kuopionpursiseura.fi ja www.kallavesj.fi

X