Sää Kuopio

+12°C

Uutisarkisto

Voit tarkastella uutisarkistosta visitlakeland uutisia oikealta löytyvistä aihepiireistä.

Joulupukin historiaa kaupunginorkesterin joulukonsertissa 21.12.

Kuopion kaupunginorkesterin joulukonsertissa keskiviikkona 21. joulukuuta 2011 klo 19 kuullaan yleisön toivomuksesta Suomessa vain muutaman kerran esitetty Benjamin Brittenin Saint Nicolas -kantaatti. Teos perustuu tarinaan 300-luvulla eläneestä Smyrnan (Myra) kaupungin piispasta, Pyhästä Nikolauksesta, joka tunnettiin myös köyhien, sorrettujen ja lasten avunantajana. Legendojen uskotaan olevan pohjana sille, että Nikolauksen tarinasta kehittyi ajan myötä Joulupukin tarina.

Ennakkotiedoista poiketen konsertin solistina on irlantilais-suomenruotsalainen tenori Niall Chorell, joka on saavuttanut menestystä mm. Lappeenrannan laulukilpailussa sekä Timo Mustakallio -kilpailussa. Teoksen kuoro-osuuksissa esiintyy Puijon Kamarikuoro ja Rajalan koulun 5. ja 6. musiikkiluokkien kuoro, jotka on konserttiin harjoittanut kamarikuoron johtaja ja Puijon seurakunnan kanttorina toimiva Outi Keskisipilä. Konsertin johtaa kapellimestari Atso Almila.

Sointuvat ja tunnelmalliset joululahjat Kuopion Musiikkikeskuksen lipunmyynnistä: mm. konserttilahjakortit, kaupunginorkesterin CD-levyt sekä Sinfoniasarjan kausikortit, jotka ovat myynnissä 4.1.2012 saakka.

Tutustu tarkemmin: Kuopion Musiikkikeskuksen verkkosivuilla

Joulupukin historiaa kaupunginorkesterin joulukonsertissa 21.12.

21.12.2011

Samankaltaisia uutisia:  267kpl

Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä

16.5.12

Kuopijoon, Kuopijoon….


Poikkeuksia aukiolossa

16.5.12

Matkailuneuvonta suljettu 17. - 18.5.2012.


Lady of the Lake

15.5.12

Erilainen risteilijä


Kuopion Mahdollisuuksien tori

14.5.12

Mahdollisuuksien tori valloittaa iloisella tunnelmallaan lauantaina 26.5.2012.


Kaavi Blues 8. kerran

14.5.12

Kaavi Blues kerää kansainvälisen esiintyjäjoukon.


Plantaasi 12 -festivaali

8.5.12

Plantaasi 12 -festivaali sykkii tänä kesänä urbaanisti Kuopiossa.


Arktisia näkyjä -konserttikiertue Kuopioon

8.5.12

Konsertti Kuopiossa perjantaina 18.5.


IKEA avautuu 24.5.!

7.5.12

Pian päästään ostoksille!


Jotain vanhaa, jotain uutta!

4.5.12

Näe ja koe kohteet kiertoajelulla!



X