Sää Kuopio

+13°C

Uutisarkisto

Voit tarkastella uutisarkistosta visitlakeland uutisia oikealta löytyvistä aihepiireistä.

Korttelimuseon joulunäyttely

Kuopion korttelimuseo jouluasussa 8. – 31.12.2011

Kuopion korttelimuseon uudistetussa  joulunäyttelyssä voi kokea entisaikojen joulun tuoksuja ja tunnelmia. Museokorttelin erilaisten perheiden kodit on puettu 1800-luvun lopun – 1930-luvun jouluasuun. Lisäksi esillä on joulutietoutta, 1800-luvun lopun asuun puettu joulupukki sekä kuultavissa 1930-luvun joulunajan radio-ohjelmia.

Museon näyttelysalissa on 8.1.2012 asti valokuvanäyttely Elämää Linnanpellolla, joka kertoo Linnanpellon kaupunginosan elämästä menneinä vuosikymmeninä.

Lisäksi Kuopion korttelimuseossa järjestetään lasten joulutyöpaja. Kaikille avoimena aikana sunnuntaina 18.12. klo 12.00 – 15.00 työpajassa tehdään opastetusti kuusenkaramellikoristeita sekä leikitään joulukuusen ympärillä 1950-luvun kuusijuhlan tunnelmissa. Ikäsuositus työpajoihin on 5–10 vuotta. Kuusenkaramellityöpajassa on kahden euron materiaalimaksu.

Lapsiperheet voivat seikkailla jouluisessa museokorttelissa Korttelimuseon lasten joulukartan avulla.

Tunnelmallinen museokahvila on avoinna museon aukioloaikoina.

Lue lisää.

Korttelimuseon joulunäyttely

28.11.2011

Samankaltaisia uutisia:  267kpl

Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä

16.5.12

Kuopijoon, Kuopijoon….


Poikkeuksia aukiolossa

16.5.12

Matkailuneuvonta suljettu 17. - 18.5.2012.


Lady of the Lake

15.5.12

Erilainen risteilijä


Kuopion Mahdollisuuksien tori

14.5.12

Mahdollisuuksien tori valloittaa iloisella tunnelmallaan lauantaina 26.5.2012.


Kaavi Blues 8. kerran

14.5.12

Kaavi Blues kerää kansainvälisen esiintyjäjoukon.


Plantaasi 12 -festivaali

8.5.12

Plantaasi 12 -festivaali sykkii tänä kesänä urbaanisti Kuopiossa.


Arktisia näkyjä -konserttikiertue Kuopioon

8.5.12

Konsertti Kuopiossa perjantaina 18.5.


IKEA avautuu 24.5.!

7.5.12

Pian päästään ostoksille!


Jotain vanhaa, jotain uutta!

4.5.12

Näe ja koe kohteet kiertoajelulla!



X